Vuoden ensimmäiset harjoitukset Tampereella

Koiran vuosi 2018 aloitettiin Tampereella perinteisillä uudenvuodenpäivän harjoituksilla Bujinkan Reihan dôjolla. Ennen harjoituksia asennettiin uuden dôjôn pohjoisseinälle ”henkihylly” eli kamidana, joka on olennainen osa perinteistä japanilaista harjoitussalia. Tamperelaisten iloksi harjoittelemaan saapui vieraita Oulusta, Espoosta ja Lempäälästä. Harjoituksissa tutkittiin miten sama kehonkäyttö – taijutsu – ilmenee sekä aseettomassa että aseellisessa kamppailussa. Lyöntien, lukkojen ja kaatojen ohessa harjoiteltiin myös veitsellä (tantô), miekalla (), peitsellä (naginata) ja keihäällä (yari). Vaikka aseet ja etäisyydet muuttuvat, harjoittelu perustuu samaan kehonkäyttöön ja liikkumisen periaatteisiin.

Tampereella Bujinkan Budô Taijutsun harjoittelu aloitettiin jo vuonna 1990 ja ennen omaa dôjôa harjoituksia järjestettiin mm. Finlaysonilla, Ratinassa, Hervannassa ja Nääshallilla. Reihan dôjô avattiin 1.1.2006 Onkiniemeen, Särkenniemen kupeeseen. Näsijärven rannalla harjoiteltiin yli kymmenen vuotta kunnes muutettiin nykyiselle harjoituspaikalle Hatanpäälle. Tampereella Bujinkan Budô Taijutsua on harjoiteltu yhtäjaksoisesti jo 27 vuotta ja Reihan dôjô täytti vuoden ensimmäisenä päivänä 11 vuotta. Uuden dôjôn myötä avattiin uusi sivu Tampereen Bujinkan-harjoittelun historiassa. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita ja oivalluksia.

Ninpô Ikkan!


Vastaa