• Sat
    21
    Jan
    2017
    12-18Otahalli
  • Wed
    25
    Jan
    2017
    Sat
    29
    Apr
    2017
    Tampere

    Bujinkan Budo Taijutsun alkeiskurssi Tampereella alkaa keskiviikkona 25.1.2017 klo 18:00.

    Bujinkan Budo Taijutsu on japanilainen kamppailulaji, jonka opit pohjautuvat yhdeksään perinteiseen kamppailuperinteeseen. Lajissa harjoitellaan monipuolisesti sekä aseetonta että aseellista kamppailua. Harjoittelu tähtää luonnolliseen ja rentoon liikkumiseen, sekä samojen kehonkäytön periaatteiden laajaan soveltamiseen erilaisissa tilanteissa.

    Kurssilla harjoitellaan lajin alkeita, mm. kaatumis- ja pyörähtämistekniiikoita, lyöntejä ja potkuja, torjumista ja väistämistä, heitto- ja lukkotekniikoita - eli toisin sanoen lajinomaista liikkumista, tasapainoa, voimantuottoa ja kokonaisvaltaista kehonkäyttöä eri näkökulmista.

    Alkeiskurssi harjoittelee kootusti keskiviikkoisin klo 18:00-20:00, jonka lisäksi kurssilainen voi valita toisen harjoittelupäivän aikataulunsa mukaisesti:

    - Maanantai 18:00-20:00
    - Tiistai 18:00-20:00
    - Torstai 18:00-20:00
    - Lauantai 10:30-12:00

    Kurssi kestää huhtikuun loppuun jonka jälkeen on mahdollista osallistua 9. kyu vyökokeeseen.

    Ilmoittautuminen kurssille ja lisätiedot allerkirjoittaneelta, puh. nro. 0400 473 650 tai janne.paavilainen@uta.fi

    Reihan Dojo sijaitsee Onkiniemessä, Onkiniemenkatu 2 C 8 - entisessä Suomen Trikoon tehdasrakennuksessa. Sisäänkäynti alapihan ovesta C8, josta noustaan neljänteen kerrokseen. Harjoitteluvarustukseksi riittää t-paita, verryttelyhousut (tai budo-gi) ja sukat. Ota myös vesipullo mukaan.

    Harjoittelua saa kokeilla ilmaiseksi kahden viikon ajan. Alkeiskurssin hinta on 70 euroa (työttömät ja opiskelijat 50 euroa).

    Lisätietoja lajista löytyy http://www.bujinkan.fi

    Tervetuloa harjoittelemaan elävää budoa Reihan dojolle!

  • Mon
    13
    Feb
    2017
    Mon
    10
    Apr
    2017
    Helsinki

    Bujinkan Budô Taijutsun alkeiskurssi Helsingissä alkaa maanantaina  13.2. klo 17.

    Kurssilla harjoitellaan lajin perusteita, eli otteista irtautumista, torjuntoja, lyöntejä ja potkuja, lukkoja, sekä oikeaoppista kaatumistekniikkaa (ukemi). Kurssille osallistuminen ei edellytä aiempaa kokemusta kamppailulajeista, ja sopii sekä naisille että miehille. Kurssin alaikäraja on 15 vuotta.

    Kurssin harjoitukset ovat maanantaisin klo 17-18.30 ja perjantaisin klo 17-18.30.

    Harjoittelupaikka on Bujinkan Dojo Helsinki, osoitteessa Elimäenkatu 20, 2.krs. Pääset helpoiten paikalle kävelemällä Elimäenkadulta ajoluiskan ylös ja kääntymällä takaoikealle kohti salin ovea.

    Harjoitteluvarusteiksi riittää verkkarit, t-paita ja sukat (tai budo-gi).

    Kurssin hinta on 75€ (työttömät, opiskelijat ja eläkeläiset 50€).

    Harjoittelua voi käydä kokeilemassa maksutta kaksi kertaa ennen jatkopäätöksen tekemistä. Kurssin lopuksi pidetään ensimmäinen vyökoe.

    Lisätiedot: Tuomas Nikkinen (040-5320432) tai Tatu Tamminen (050-3400149)

    Tervetuloa mukaan!

  • Mon
    13
    Feb
    2017
    Thu
    13
    Apr
    2017
    Lappeenranta

    Peruskurssi alkaa ma 13.2. klo 19:30 Lpr:n urheilutalon painisalissa. Mukaan ehtii viikoilla 7 ja 8.

    Treenit joka ma ja ke klo 19:30-21:00 LUT:n peilisalissa (salut-passilla).

    Kurssiin kuuluu kahden viikon tutustumisjakso.

    Kurssin hinta 75€, kesto n. 2kk

    Varustus: verryttelyhousut ja t-paita tai budo-gi

    Ikäraja: 15+ vuotta

    Lisätietoja; p. 050-3744812

     

  • Thu
    16
    Feb
    2017
    Tue
    28
    Feb
    2017
    Jyväskylä, Kuokkalan Graniitti

    Bujinkan Dojo Jyväskylä ottaa uusia harjoittelijoita mukaan. Ensimmäiset harjoitukset Kuokkalan Graniitin painisalissa torstaina 16.2.2016 klo 20.00-21.30.

    Tutustumaan ja kokeilemaan lajia voi tulla 16.2.-28.2.2016 välisenä aikana veloituksetta.

    Harjoitusajat:
    Tiistaisin klo 17.30-19.00 Yliopiston Ryhtilässä
    Torstaisin klo 20.00-21.30 Kuokkalan Graniitin painisalissa

    Varustukseksi Budo-gi tai t-paita ja verryttelyhousut. Huomatkaa myös että painisalissa on käytettävä tabeja, tossuja tai sukkia.
    Ikäraja 15 vuotta. Hinta 60 euroa (sisältää harjoittelumaksun toukokuun loppuun asti).
    Jyväskylän yliopiston opiskelijoiden ja henkilökunnan alennukset mainittu yliopistoliikunnan sivuilla.
    Lajin harjoittelu soveltuu sekä miehille että naisille, kokoon ja kuntoon katsomatta.

    Lisätietoja: Marko Nahkuri, bujinkan.fi -palautelomakkeella tai puhelimitse 0400 799 359

    Tervetuloa mukaan!

  • Sat
    18
    Feb
    2017
    10.00-16.00Oulu

    Paikka: Kamppailusali, Alasintie 3-7 A12 90400 Oulu

    Opettaja: Janne Paavilainen -shidôshi

    Aihe: Kihon

    Varustus: Keikogi

    Hinta: 20e

    Muuta: Seminaari ainoastaan bujinkan dôjôn jäsenille, ota jäsenkorttisi mukaan ilmoittautumiseen.

    Lisätietoja: Joel Nyberg 0407423223

  • Sat
    04
    Mar
    2017
    12-18Oulu

    PaikkaKamppailusali, Alasintie 3-7 A 12, Oulu

    Opettaja: Mikko Toivanen -shihan

    Aihe: Kukishinden dakentaijutsu/ Japanissa harjoiteltua.

    Varustus: Keikogi

    Hinta: 25€

    Muuta:
    Seminaari ainoastaan Bujinkan Dôjôn jäsenille, muista varata jäsenkorttisi ilmoittautumiseen. Mahdollisuus Yonkyû - Yondan arvojen graduointiin, varmistus omalta opettajalta ennakkoon, ilmoittautuminen / kirjallisten töiden palautus kokeeseen vähintään viikkoa ennen seminaaria.

    Lisätietoja:
    Joel Nyberg
    0407423223

  • Sat
    22
    Apr
    2017
    11-16Tampere

    Paikka: Nääshalli Budo 4/1, näsijärvenkatu 8 33230 Tampere

    Opettaja: Shidoshi Lassi Piipponen

    Aihe: Japanissa harjoiteltua.

    Varustus: Gi / pehmustettu hanbo. 

    Hinta: 20€

    Muuta:
    Seminaari ainoastaan Bujinkan Dôjôn jäsenille, muista varata jäsenkorttisi ilmoittautumiseen.Mahdollisuus Yonkyû - Yondan arvojen graduointiin, varmistus omalta opettajalta ennakkoon, ilmoittautuminen / kirjallisten töiden palautus kokeeseen vähintään viikkoa ennen seminaaria.

    Lisätietoja:
    Antti Pajunen

    040 7206184

  • Sat
    10
    Jun
    2017
    12.00-18.00Lappeenrannan Lavolan koulu

    Paikka: Lavolan koulun yläsali. Lavolankatu 16, Lappeenranta.

    Opettajat: Shidoshit Juha Leppänen sekä Hannu Virta

    Aihe: Japanissa harjoiteltua

    Varustus: Keikogi

    Hinta: 20e

    Muuta: Seminaari ainoastaan Bujinkan Dôjôn jäsenille, muista varata jäsenkorttisi ilmoittautumiseen. Mahdollisuus Yonkyû - Yondanarvojen graduointiin, varmistus omalta opettajalta ennakkoon. Ilmoittautuminen / kirjallisten töiden palautus kokeeseen vähintään viikkoa ennen seminaaria.

  • Sun
    18
    Jun
    2017
    12:00 - 18:00Väinämöisentie 2, Lahti

    Paikka: Väinämöisentie 2, Lahti

    Opettaja: Shihan Ari Julku

    Aihe: Japanissa harjoiteltua

    Varustus: Keiko-gi

    Hinta: 20e

    Muuta: Seminaari ainoastaan Bujinkan Dôjôn jäsenille, muista varata jäsenkorttisi ilmoittautumiseen.

    Dojon sisäänkäynti:

  • Sat
    22
    Jul
    2017
    12-18Fight Club Kouvola

    Heinäkuun 2017 seminaarimme järjestetään 22.7. klo 12-18 Fight Club Kouvolan tiloissa. Meitä opettaa Shihan Ari Julku Haminasta. Teemana Koto ryu Koppojutsu Shôden. Välineet: ei välineitä. Tervetuloa.

    Lisätietoja:  kymicombat.ry@gmail.com.

  • Sat
    12
    Aug
    2017
    12-18Fight Club Kouvola

    Elokuun 2017 seminaarimme järjestetään 12.8. klo 12-18 Fight Club Kouvolan tiloissa. Meitä opettaa Shihan Ari Julku Haminasta. Teemana Koto ryu Koppojutsu Shôden. Välineet: ei välineitä. Tervetuloa.

    Lisätietoja:  kymicombat.ry@gmail.com.

  • Mon
    11
    Sep
    2017
    Thu
    28
    Sep
    2017
    20:00 - 21:30Kamppailusali, Alasintie 3–7 A 12, 90400 Oulu

    Uusi peruskurssi alkaa Oulussa maanantaina 11.9.2017.

    Kurssi kestää n. 3 kk. Harjoittelua voi kokeilla ilmaiseksi kahden viikon ajan.

    Paikka: Kamppailusali, Alasintie 3–7 A 12, 90400 Oulu
    Aika: ma 11.9.2017 klo. 20:00 - 21:30
    Varustus: Verryttelyasu tai budo-gi
    Hinta: 80€ (Oulun Korkeakoululiikunnan Sporttipassilla 60€)
    Lisätietoja: 040-7423223 tai bujinkanoulu@gmail.com

    Meillä käyvät maksuvälineinä myös Smartum- ja EazyBreak-setelit. Tervetuloa!

  • Thu
    14
    Sep
    2017
    Thu
    28
    Sep
    2017
    18:30 - 20:00Väinämöisentie 2, Lahti

    Uudet harjoittelijat ovat tervetulleita mukaan harjoituksiin! Alkaen torstaina 14.9.2017. Peruskurssille voi tulla mukaan koko syyskuun ajan. Peruskurssi kestää n. 3 kuukautta.

    Harjoittelua voi kokeilla ilmaiseksi kahden viikon ajan.

    Paikka: Väinämöisentie 2, Lahti
    Aika: to 14.9.2017 klo. 18:30 - 20:00
    Varustus: Verryttelyasu tai budo-gi
    Hinta: 80€
    Lisätietoja: Samu 040-8462671 tai bujinkanlahti@gmail.com

    Tervetuloa!

  • Thu
    14
    Sep
    2017
    Thu
    28
    Sep
    2017
    20:00-21.30Kuokkalan Graniitti, painisali

    Uusi peruskurssi alkaa Kuokkalan Graniitin painisalissa torstaina 14.9.2017 klo 20.00.

    Kurssi kestää noin 3 kk. Ikäraja 15 vuotta.
    Harjoittelua voi kokeilla ilmaiseksi kahden ensimmäisen viikon ajan.

    Harjoitukset: torstaisin Kuokkalan Graniitin painisalissa klo 20.00-21.30 ja tiistaisin yliopiston Ryhtilässä klo 17.30-19.00
    Varustus: Verryttelyasu tai budo-gi
    Hinta: 60 € (Yliopiston opiskelijat ja henkilökunta 40 €)

    Lisätietoja: Marko Nahkuri 0400 799 359 tai palautelomakkeella

    Tervetuloa mukaan!

  • Sat
    16
    Sep
    2017
    12.00-18.00Joensuun Urheilutalo

    Paikka: Joensuun Urheilutalo, tatamit III ja IV
    Opettaja: Shihan Semi Malinen
    Aihe: Taijutsu
    Varustus: keikogi
    Hinta: 20 €
    Muuta:
    Seminaari ainoastaan Bujinkan Dôjôn jäsenille, muista varata jäsenkorttisi ilmoittautumiseen. Mahdollisuus Yonkyû - Yondan arvojen graduointiin, varmistus omalta opettajalta ennakkoon, ilmoittautuminen / kirjallisten töiden palautus kokeeseen vähintään viikkoa ennen seminaaria.

  • Sat
    21
    Oct
    2017
    12:00Fight Club Kouvola

    PaikkaFight Club Kouvola (Kotkankallionkatu 23, Kouvola)


    Aika: Klo 12.00-18.00
    Opettaja: Shidôshi Janne Paavilainen
    Aihe: Kihon ja Ichimonji
    Varustus: Keikogi
    Hinta: 20 €
    Muuta: Lisätietoja sähköpostitse: kymicombat.ry@gmail.com.  Seminaari on avoin Bujinkanin jäsenille. Jäsenkortti mukaan.

  • Sat
    28
    Oct
    2017
    12.00-18.00Kuokkalan Graniitti, painisali

    Paikka: Kuokkalan Graniitti, painisali
    Aika: Klo 12.00-18.00 ja sauna lämmin klo 18.00 alkaen
    Opettaja: Shihan Ari Julku
    Aihe: Miekka, mutodori ja perusteet
    Varustus: Keikogi, bokken, saya, ninja-to
    Hinta: 20 €
    Muuta:
    Keikokai ainoastaan Bujinkan Dôjôn jäsenille, muista varatajäsenkorttisi ilmoittautumiseen. Mahdollisuus Yonkyû - Yondan arvojengraduointiin, varmistus omalta opettajalta ennakkoon,
    ilmoittautuminen / kirjallisten töiden palautus kokeeseen vähintään viikkoa ennen keikokaita.

    Huom.
    Sunnuntaina 29.10.2017 aamupäivätreenit klo 10-12 Shihan Ari Julkun johdolla.

    Yhteydenotot palautelomakkeella,  Marko Nahkuri tai 0400 799 359.

  • Sat
    25
    Nov
    2017
    12:00Kouvola Fight Club

    Kouvola Shibukai 11/17 järjestetään la 25.11.2017 klo 12-18.

    Sijainti: Kouvola Fight Club (Kotkankallionkatu 23, Kouvola, Matkakeskuksen lähellä, ks. https://www.fightclubkouvola.com/).

    Opettajana Shihan Ari Julku.

    Teemoina Ken ja Koto ryu Chuden.

    Välineet: ken (tai bokken).

    Osallistumismaksu 20€.  Kaikki Bujinkanin jäsenet ovat tervetulleita!

    Lisätietoja: kymicombat.ry@gmail.com.

  • Sat
    02
    Dec
    2017
    12:00Bujinkan Reihan Dojo

    Vuoden 2017 viimeinen keikokai järjestetään 2.12. Tampereella Bujinkan Reihan Dojolla klo 12-18. Dojon uusi osoite Hatanpään valtatie 34D.

    Katso dojon tarkka sijainti täältä: http://www.bujinkan.fi/harjoituspaikat/tampere/

    Opettaja: Janne Paavilainen

    Teema: Shinden Fudo Ryu Jutaijutsu, Kukishinden Ryu Bojutsu, Togakure Ryu Ninja Biken

    Välineet: Keikogi, bokken, bo.

    Osallistumismaksu 20€. Kaikki Bujinkanin jäsenet ovat tervetulleita!

    Seminaarin jälkeen mahdollisuus saunoa dojolla, jonka jälkeen luvassa omakustanteinen illallinen.

    Lisätietoja: janne.paavilainen@uta.fi

  • Sat
    16
    Dec
    2017
    12:00Fight Club Kouvola

    Teemat: tsurugi, Koto ryu Chuden
    Opettaja: Shihan Ari Julku
    Sijainti: Fight Club Kouvola, Kotkankallionkatu 23, Kouvola  (lähellä Matkakeskusta)
    Maksu: 20€
    Aika: klo 12-18

    Kaikki Bujinkanin jäsenet tervetuloa!
    Lisätietoja: kymicombat.ry@gmail.com