Sōke Hatsumi Masaaki

Hatsumi sensei

Hatsumi Masaaki 1 syntyi 2.12.1931 Nodan kaupungissa, Chiban maakunnassa, Japanin pääsaaren, Honshūn kaakkoisosassa, Tokion (Tōkyō) lähistöllä. Hänen syntymänimensä oli Yoshiaki, mutta hän vaihtoi sen myöhemmin Masaakiksi, joka on toinen tapa lukea samat kirjoitusmerkit. Hatsumi-sensei kiinnostui budōsta jo lapsena ja harjoitteli nuorena useita suosittuja kamppailutaitoja, kuten karate, jūdō, aikidō, kendō, kiinalainen kenpō ja nyrkkeily, ja saavutti näissä pian korkeita arvoja. Opiskeluaikoinaan Hatsumi-sensei myös pelasi eurooppalaista jalkapalloa ja harrasti tanssia. Hatsumi-sensei opiskeli kirjallisuutta ja teatteria Meiji Daigaku -yliopistossa Tokiossa sekä perinteistä lääketiedettä lääketieteellisessä koulussa Yotsuyassa.

Budōn etsiminen

Reilun kahdenkymmenen ikäisenä Hatsumi-sensei oli kutsuttu opettamaan jūdōa Yhdysvaltain armeijan tukikohtaan Japanissa, ja hän havaitsi hämmästyksekseen, että suurikokoiset, vahvat ja liikunnallisesti lahjakkaat länsimaalaiset oppivat kuukausissa asioita, joiden oppimiseen japanilaiset käyttivät vuosia. Pian sotilaat päihittivät kokeneempia japanilaisia harjoittelukumppaneitaan helposti. Tämä sai Hatsumi-sensein kyseenalaistamaan harjoittelemiensa kamppailutaitojen merkityksen – mitä hyötyä oli kovasta harjoittelusta, jos fyysisesti lahjakkaampi vastustaja kykeni niin helposti päihittämään budōkan?

Nämä kysymykset johtivat Hatsumi-sensein etsimään todellista budōa – todellisia taistelutaitoja. Hatsumi-sensei kääntyi modernien kamppailulajien sijaan kobudōn, Japanin muinaisten sotataitojen 2, puoleen etsien kyvykkäitä opettajia ympäri Japania, opiskellen ja saavuttaen lisää korkeita arvoja, menkyo kaiden:iin saakka. Lopulta 1957 Hatsumi-sensein silloinen opettaja kehoitti häntä tapaamaan oman opettajansa, miehen nimeltä Takamatsu Toshitsugu. Pian Hatsumi-sensei löysi itsensä matkalta Honshūn halki tapaamaan tätä mystistä opettajaa Kashiwabaran kaupunkiin, Naran maakuntaan.

Takamatsun kohtaaminen

Tavatessaan Takamatsu-sensein ensi kertaa Hatsumi-sensei kertoo pelästyneensä sitä, kuinka Takamatsu-sensei suorastaan säteili kyvykkyyttä ja sisäistä voimaa. Itsevarmaa, omaa dōjōaan johtanutta 26-vuotiasta Hatsumia voitiin jo pitää jonkinasteisena nuorena taistelutaitojen mestarina, mutta hän havaitsi 70-vuotiaan hintelän vanhuksen budōn olevan jotain aivan muuta kuin mihin hän oli tottunut.

“Hänen tekniikkansa aiheuttama kipu oli erilaista kuin mikään mitä olin aiemmin kokenut … Tuntui kuin jokin räjähtäisi, kuin kaikki vereni olisi imetty pois ja olisin kuollut siihen paikkaan.”

“Hän ei käyttänyt voimaa tai nopeutta – ominaisuuksia, jotka katoavat iän myötä – mutta hän oli silti kauhistuttava. Olin pelkkä hyönteinen hänen käsissään, huolimatta siitä millainen modernien taistelutaitojen mestari olin hänet tavatessani.”

– Hatsumi Masaaki

Vanhuksen taidoista ällistynyt Hatsumi-sensei pyysi päästä Takamatsu-sensein oppilaaksi. Vanhus ei ollut ajatellut ottaa enää uusia oppilaita, mutta hän suostui.

Seuraavat 15 vuotta Hatsumi-sensei vietti Takamatsu-sensein oppilaana, matkustaen joka viikonloppu 12 tunnin junamatkan Nodasta Kashiwabaraan harjoittelemaan ja palaten sitten yöjunalla juuri ajoissa avatakseen seikotsu -klinikkansa maanantaiaamuna. Viikoilla hän harjoitteli Takamatsu-sensein opetuksia omien oppilaidensa kanssa. Takamatsu-sensei myös kirjoitti jatkuvasti kirjeitä Hatsumi-senseille ja jatkoi näin opetustaan oppilaansa poissaollessa. 1971 Takamatsu-sensei ilmoitti Hatsumi-senseille, että tästä tulisi hänen seuraajansa. Hatsumi-sensei peri Takamatsu-senseiltä yhdeksän kobudō-koulukuntaa, joiden joukossa myös tiettävästi viimeiset säilyneet ninjutsu-koulukunnat. 1972 Takamatsu-sensei kuoli 85-vuotiaana.

Bujinkan

Takamatsu-sensein kuoleman jälkeen Hatsumi-sensei oli useita vuosia epävarma pätevyydestään sōkena, joten hän pysytteli Nodassa ja harjoitteli. Lopulta Hatsumi-sensei perusti Bujinkan Dōjōn opettajaltaan perimiensä yhdeksän koulukunnan oppien eteenpäin välittämiseksi. Hatsumi-sensei hyväksyi dōjōlleen myös ei-japanilaisia oppilaita, joista ensimmäisiä olivat jo 1960-luvulla tullut israelilainen Doron Navon sekä 1970-luvulla tullut amerikkalainen Stephen Hayes. Sittemmin Bujinkan Budō Taijutsu onkin levinnyt ulkomaalaisten harjoittelijoiden mukana ympäri maailman. Tänä vuonna (2017) 86 täyttävä Hatsumi-sensei asuu ja harjoittelee edelleen Nodassa, jossa Bujinkanin honbu 3 dōjō sijaitsee.

Budōn lisäksi Hatsumi-sensei tunnetaan myös taiteilijana, ja hän on toiminut neuvonantajana useiden elokuvien, tv-sarjojen sekä teatteriesitysten tuotannossa. Budōstaan sōke on saanut ällistyttävän määrän tunnustuksia henkilöiltä ja organisaatioilta Japanin keisarista ja FBI:stä paaviin asti.


1 Japanissa sukunimi on tapana kirjoittaa ennen ”etunimeä”.
2 Kobudō viittaa tavallisesti joko ennen Meiji-restauraatiota (1868) tai Haitōrei-asetusta (1876) perustettuihin budō-koulukuntiin.
3 Päämaja.