Japanissa on tällä hetkellä harjoittelemassa 5 suomalaista eri dojoilta (Espoo, Joensuu ja Oulu) . Kyseessä ei ole ryhmämatka vaan tiet kohtasivat luonnollisesti. Alla Juha Mäen terveisiä:

Uusi reissu ja alussa intoa täynnä. Kyllä se siitä saadaan talttumaan kunhan saa treenejä tarpeeksi. Etenkin kun pitempään Japanissa vierailee sitä rutinoituu ja elämä ajautuu omiin uomiinsa, kun paikat näkymät sekä kieli alkavat tulla tutuiksi. (vaikka eivät ehkä ymmärrättäviksi.)

Ulkomailla, etenkin kaukomailla urautumiseen täytyy kuitenkin kiinnittää huomiota. Vaikka olet pitempään  ulkomailla olet paikallisille silti ulkomaalainen ja tapojasi tarkkaillaan enemmän kuin paikallisia. 

Tästä esimerkkinä Someya sensei kertoi kuinka paikallinen oli tullut hänen ovellensa kolkuttelemaan humalassa. Mies kertoi kuinka joku oppilaista oli käyttäytynyt häntä kohtaan epäsovinnaisesti. Lopulta Someya oli kuitenkin saanut miehen lähtemään. Someya painotti että vaikka tarkoitus ei välttämättä ole huono, eri kulttuureissa on eri tapoja ja kielimuuri vain lisää väärinymmärryksiä.

Tämä tapahtuma muistuttaa siitä kuinka Japanissa dojoilla käydessä edustamme käytöksellämme omaa dojoa ja maatamme muille treenaajille, mutta ulkopuolisille edustamme omaa lajiamme sekä paikallisia opettajia. Olkaamme sen arvoisia.”